Sua varten somessa on Suomen ensimmäinen ja tunnetuin valtakunnallinen ja maksuton palvelu, joka auttaa seksuaalista ahdistelua, häirintää ja kiusaamista kokeneita nuoria suoraan somealustoilla.
Sosiaalinen media on lapsille ja nuorille tärkeä kasvuympäristö, jossa viihdytään, harrastetaan, löydetään ystäviä, fanitetaan yhdessä ja etsitään omaa paikkaa maailmassa. Sua varten somessa -toiminnan tavoitteena on olla mukana tässä maailmassa turvallisena, luotettavana ja välittävänä aikuisena – sellaisena jonka puoleen on helppo kääntyä erilaisissa somessa tapahtuvissa kaltoinkohtelun tilanteissa.
Läsnä siellä, missä nuoretkin – jalkautuvaa sometyötä jo kuuden vuoden ajan
Vuodesta 2020 alkaen olemassa ollut Sua varten somessa -toimintamme on yhä Suomen ainoa häirintää ja kiusaamista vastaan suoraan somealustoilla toimiva järjestötaho, jonka palvelut ovat saatavissa valtakunnallisesti. Tuemme seksuaalista ahdistelua ja somekiusaamista kokeneita nuoria kokemustensa käsittelyssä ja viemme asian tarvittaessa eteenpäin.
Lisäksi autamme lapsia ja nuoria tunnistamaan häirintätilanteita vahvistaen samalla heidän kykyään pitää kiinni omista rajoistaan myös verkossa. Tiimimme on läsnä ja kulkee päivittäin mukana lasten ja nuorten some-elämässä tarjoten tukea, kutsuen juttelemaan, kiinnostuen nuorten sisällöistä ja auttaen eteenpäin erityisesti niitä nuoria, jotka harvoin löytävät muiden palveluiden piiriin.
Yhdessä ainutlaatuinen tapamme olla aktiivisesti läsnä somessa ja kehittämämme jalkautuvan sometyön malli mahdollistavat paitsi matalan kynnyksen tuen hakemiseen, myös somehäirintään puuttumisen suoraan siellä, missä häirintä tapahtuu – somessa. Sua varten somessa -palvelumme ja someen jalkautuvan työotteemme kantava ajatus läpi vuosien on ollut se, ettei nuoren tarvitse poistua erilliseen chat-ikkunaan tai sivustolle hakeakseen apua, vaan apua saa helposti laittamalla meille yksityisviestiä milloin tahansa. Kuin laittaisi viestiä kaverille tai isosisarukselle. Voit lukea lisää meistä ja tutustua kehittämäämme uudenlaiseen tapaan tehdä digitaalista nuoriso- ja auttamistyötä täältä.

Vuonna 2025 joka kolmas* nuori tarvitsi apua alastonkuviin liittyvään tilanteeseen
Vuonna 2025
- kävimme lähes 2700 yksityiskeskustelua nuorten kanssa Instagramissa, TikTokissa ja Snapchatissa.
- yli puolet keskusteluista käytiin alle 16-vuotiaiden kanssa.
- nuorin yhteydenottaja oli seksuaalisesta häirinnästä kertomaan tullut 7-vuotias.
- kaikista keskusteluista jopa 65 % liittyi häirintään: seksuaaliseen ahdisteluun somessa, seksuaaliväkivaltaan, somekiusaamiseen ja kouluväkivaltaan.
- *useampi kuin joka kolmas meille häirinnästä kertomaan tullut nuori tarvitsi apua alastonkuviin liittyvään tilanteeseen, eli kun hänelle oli joko laitettu alastonkuva ilman lupaa (yleisin tilanne), häneltä oli pyydelty niitä, hänen alastonkuviaan oli uhattu levittää tai niillä kiristettiin tai muutoin uhkailtiin häntä.
Vuonna 2025 jatkoimme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Varsinkin alaikäisiin kohdistuvassa seksuaalisessa häirinnässä on kyse myös piilorikollisuuden muodosta, joka tulee vain harvoin aikuisten ja viranomaisten tietoon. Olemmekin yksi merkittävistä lapsiin kohdistettavista seksuaalirikosepäilyistä suoraan keskusrikospoliisille ilmoittava taho Suomessa. Teimme viime vuonna poliisille yhteensä lähes 170 tutkintapyyntöä alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä. Näistä 101 ilmoitusta tehtiin nuorten kanssa käytyjen yksityiskeskustelujen perusteella. Kyseisistä rikosepäilyistä 60%:ssa epäilty tekijä oli aikuinen.

“Mun mielestä on ihanaa kuinka osaatte kuunnella ja auttaa nuoria niin hyvin ja siitä on ollut mulle apua!❤️❤️”
Teetimme loppuvuodesta 2025 jo kuudetta kertaa peräkkäin asiakaskyselyn, jolla selvitimme nuorten kokemuksia ja ajatuksia mm. Sua varten somessa -työstä. Aiemmista vuosista poiketen tavoittelimme vastaajiksi nyt erityisesti niitä nuoria, jotka ovat joskus hakeneet meiltä apua tai muutoin jutelleet kanssamme. Kohdennus onnistui, sillä 75% kyselyyn vastanneista kertoi laittaneensa meille joskus yksityisviestiä.
Seuraavaksi muutama nosto nuorten kokemuksista avun, tuen ja tiedon saamisesta Sua varten somessa -toiminnalta.
Auttaako keskustelu Sua varten somessa -työntekijöiden kanssa?
- 98 % yksityisviestiä joskus laittaneista vastaajista koki saaneensa keskustelusta vähintään jonkin verran apua.
- 94 % vastaajista kokee että voisi laittaa viestiä ja tulla juttelemaan uudestaan.
- 81 % vastaajista on kokenut keskustelussa saaneensa kertoa asiastaan ja tulleensa kuulluksi.
Onko Sua varten somessa:n kaltainen toimija hyödyllinen?
- 98 % vastaajista koki läsnäolomme somessa hyödylliseksi.
- 98 % alle 22-vuotiaista vastaajista oli kokenut läsnäolomme somessa lisänneen turvallisuuden tunnetta somessa.
- 95 % koki saaneensa sisältöjemme ansiosta vähintään jonkin verran lisää keinoja toimia häirintätilanteissa.
- 92 % koki saaneensa sisältöjemme ansiosta vähintään jonkin verran uutta tietoa häirinnästä.
Lue aiempina vuosina teettämistämme kyselyistä täältä:
- 2024, nuorten häirintäkokemukset, uutinen nettisivuilla
- 2023, nuorten ratkaisuehdotukset häirinnän lopettamiseksi
- 2022, vuosikatsaus
- 2021, vuosikatsaus
- 2020, vuosikatsaus

“Olen saanut teiltä paljon tietoa kiusaamisesta häirinnästä sun muusta”
Vuonna 2025 jatkoimme onnistuneesti nuorten puhuttelemista ajankohtaisten ja nuoriin vetoavien sisältöjen avulla. Julkaisimme vuonna 2025 toimintamme somealustoilla lähes 250 pysyvää sisältöä, joita katsottiin yhteensä lähes 4 miljoonaa kertaa. Raikas tapamme käsitellä vaikeita aiheita ja pureskella monimutkaisiakin ilmiöitä vetosi aiempien vuosien tapaan niin alakoululaisiin kuin jo täysi-ikäisyyttä lähestyviin nuoriinkin. Työntekijöiden omilla kasvoilla tehty työ ja päivittäinen läsnäolosta kertova viestiminen koettiin nuorten mukaan helposti lähestyttäväksi ja luottamusta herättäväksi.
Vuonna 2025 nuoria puhuttelivat erityisesti ajankohtaiset ilmiöt kuten ”shippaus”, suojaikärajat, kuvien vaihteluun liittyvät myytit sekä pelisisältö. Pääset katsomaan sisältöjämme TikTokistamme ja Instagramista. Tutustu myös Snapchat-tilimme Valokeilaan.
Lisää tietoa aikuisille, lisää apua nuorille
Uskomme, että mitä enemmän aikuiset ja ammattilaiset ymmärtävät somea, somessa esiintyviä ilmiöitä sekä nuorten kokemaa somehäirintää, sitä paremmin he osaavat kohdata nämä haastavat tilanteet ja tukea nuorta. Ajattelemme myös, ettei somessa voi koskaan olla liikaa turvallisia, koulutettuja ammattilaisia. Siksi olemme jakaneet oppejamme myös monille muille tahoille ja innostaneet heitä mukaan. Vuonna 2025 jatkoimme niin nuorisotyöntekijöiden kuin järjestötoimijoidenkin kouluttamista kehittämästämme jalkautuvan sometyön mallista – jotta tulevaisuudessa somealustoilla olisi entistä enemmän turvallisia aikuisia kohtaamassa nuoria.
Lisäksi pidimme vuoden 2025 useita kiitettyjä ja herätteleviä seminaaripuheenvuoroja somessa tapahtuvasta kiusaamisväkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä sekä ammattilaisen ilmoitusvelvollisuudesta. Teimme vuoden aikana myös koulutuksellista yhteistyötä Nuorten Exitin kanssa kouluttaen satoja toisen asteen toimijoita seksuaaliväkivallan teemoista. Niin ikään keväällä 2025 jatkoimme ZONTA-järjestön tuella turvataitoteemaisten vanhempainiltojen toteuttamista eri puolilla Suomea.
Lukisitko mieluummin visuaalisen version vuosikatsauksesta?
Eikö linkki toimi tai etkö pääse vuosikatsaukseen kuvaa klikkaamalla? Voit myös painaa suoraan tästä linkistä: vuosikatsaus.my.canva.site [aukeaa uuteen ikkunaan]
Sua varten somessa – siellä missä nuoretkin.
Kysyttävää? Laita viestiä moi(a)suavartensomessa.fi
Mediayhteydenotot joko yllä olevaan sähköpostiin tai johtavalle asiantuntijalle Reetta Hänniselle (+358 50 313 9878)

